{{ 'Go back' | translate}}
Njus logo

Tutkimus ja tiede uutiset | Njus Soumi

Ihmisen ensimmäinen matka Kuuhun alkoi 50 vuotta sitten – astronautit varautuivat kuolemaan, presidentti Nixonilla oli muistopuhe valmiina

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Suurvaltojen kylmän sodan kuukisassa politiikka oli painavampi syy kuin tiede ja kunnianhimoa oli enemmän kuin tietotaitoa. Monet epäilevätkin kuumatkoja Hollywoodissa tehtailluksi huijaukseksi.
'Mikä on pyörä, keltainen ja täynnä kuoppia? Tietenkin juustotahko. Kuu on siis juustoa. Vertaus tunnetaan yli tuhannen vuoden takaa, ja jo silloin siihen viitattiin vanhana. Myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa liittyi leikkiin yhtenä aprillipäivänä ja ilmoitti, että tiede on todistanut juustoteorian. Kuusta julkaistiin kuva , jossa näkyy tuotteen parasta ennen -päiväys. Vuoden muina päivinä Kuun pinta ei ole astronomeille reikäistä emmentalia vaan regoliittipölyn paksulti peittämää kiveä, jossa on vuoria, laaksoja ja kraattereita. Ensimmäisinä ihmisinä niitä näkivät paljain silmin Apollo 8 -avaruusaluksen astronautit joulukuussa 1968. Kun Nasan lennonjohto kysyi, miltä Kuun salaperäisellä kääntöpuolella näytti, he vertasivat pintaa harmaaseen hiekkarantaan. Puoli vuotta myöhemmin, heinäkuun 16. päivänä vuonna 1969, ensimmäiset ihmiset lähtivät matkalle, jolla oli huima ja uhkarohkea tavoite, tuo harmaa kamara ihmisen saappaan alla. Maan painovoima saa Kuun pyörimään akselinsa ympäri samaa tahtia kuin Maa, joten Kuu pitää takapuolensa meiltä aina piilossa. Sekään ei silti ole pimeä, kuten usein huolimattomasti tokaistaan. Apollo-ohjelma oli lennättänyt ensimmäiset astronautit avaruuteen lokakuussa 1968. Lento Kuun ympäri tehtiin vain kaksi kuukautta myöhemmin, ja jo seuraavan vuoden kesällä ensimmäiset ihmiset laskeutuivat Kuuhun. Heinäkuun 20. päivänä, 50 vuotta sitten, astronautti Neil Armstrong kapusi Apollo 11:n kuumoduulista Kuun pinnalle ja lausui historialliset sanansa: \'Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta jättiläisharppaus ihmiskunnalle.\' Tästä videolinkistä avautuu Nasan kooste Saturnus 5 -kantoraketin lähdöstä astronauttien laskeutumiseen Kuuhun ja paluuseen Maahan. Ainutlaatuinen matkakuva Apollo 8:n ikkunasta jouluaattona 1968. Maapallo nousee Kuun takaa. Nasa Apollo 11:n lennon lisäksi tänä vuonna viettää pyöreitä vuosia myös kaksi muuta merkkitapausta ihmiskunnan ja Kuun suhteessa. Syyskuussa 1959 Neuvostoliiton luotain Luna 2 ohitti Kuun ensimmäisenä ihmisen rakentamana laitteena. Vain viikkoja myöhemmin Luna 3 lähetti Kuun takapuolelta kaikkien aikojen ensimmäiset kuvat, suttuiset mutta kuvat kuitenkin. Meidän kuumme on nimeltään Kuu. Ikiomaa erisnimeä ei ole, koska ihmisillä ei ollut tietoa muista kuista ennen vuotta 1610. Silloin Galileo Galilei havaitsi neljä Jupiterin kuuta. Valtionpäämiehille kilpajuoksu Kuuhun oli enemmän valtapolitiikkaa kuin tiedettä. Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy asetti vuonna 1961 maansa tavoitteeksi miehitetyn kuulennon 1960-luvun loppuun mennessä. Se oli mielettömän kunnianhimoinen julistus senaikaisella tietotaidolla, mutta suurvaltojen kylmän sodan kuumina vuosina vastapuoli piti päihittää alalla kuin alalla – ei vähiten niin edistyneisyyttä osoittavalla ja sotateollisuutta hyödyttävällä kuin avaruusteknologia. Luna 3:n laukaisupäivä ei ollut sattumaa. Sillä hierottiin suolaa Yhdysvaltain haavoihin. Neuvostoliiton ja koko maailman ensimmäisen satelliitin Sputnik 1:n laukaisusta oli kulunut päivälleen kaksi vuotta. Vielä Sputnikia karvaammin Yhdysvaltoja ehkä kirvelsi se, että ensimmäinen avaruuteen lentänyt ihminen oli venäläinen, Juri Gagarin vuonna 1961. \'Älkää jättäkö Kuuta amerikkalaisille. Saatte kaiken mitä tarvitsette.\' Neuvostojohtaja Nikita Hruštšov tiettävästi maansa rakettiteollisuudelle vuonna 1961 Myös ensimmäisen pehmeän laskun Kuun pinnalle Neuvostoliitto ehti tehdä ennen Yhdysvaltoja, helmikuussa 1966. Luna 9:ää seurasi Yhdysvaltain Surveyor 1 saman vuoden kesällä. Kumpikaan ei humpsahtanut syvälle kuupölyyn ja jumiutunut sinne, mikä oli ollut yksi ennakkopeloista. Kisa ensimmäisestä miehitetystä kuulennosta saattoi jatkua. Surveyor 1 ja sen Kuun pinnalle heittämä varjo LRO-luotaimen ottamassa kuvassa vuonna 2009. NASA / GSFC / Arizona State University 50 vuotta sitten Yhdysvallat sai kuukisan pääpalkinnon, kun Neil Armstrong ja Buzz Aldrin kapusivat ulos Kotkasta, Apollo 11:n kuumoduulista Eaglesta. Lennon kolmas astronautti Michael Collins jäi Kuun kiertoradalle pilotoimaan komentomoduuli Columbiaa ja jännittämään, olisiko hänen tehtävä paluumatka Maahan yksin. Olisiko Eaglesta tuomaan Armstrong ja Aldrin takaisin Columbiaan vai jäisivätkö he varmaan kuolemaan? Astronauttien kerrotaan arvioineen etukäteen keskenään, että mahdollisuudet olivat tasan. Presidentti Richard Nixon oli valmistellut puheen suru-uutisen varalle. Se alkoi näin: \'Kohtalo on säätänyt, että miehet, jotka menivät Kuuhun tutkimaan sitä rauhan nimissä, jäävät Kuuhun lepäämään rauhassa.\' Tuota puhetta ei tarvittu, vaan Nixon pääsi astronauttien paluun jälkeen intoilemaan, että \'viikko oli ollut historian mahtavin sitten maailman luomisen\'. \'Historiallinen hetki, herättäkää naapuritkin!\' Arviolta 600 miljoonaa ihmistä kokoontui televisioiden ääreen seuraamaan suoraa lähetystä laskeutumisesta. Poliisien aikalaisraportit kertovat, että Yhdysvaltain kadut olivat todella hiljaisia. Vasta prinssi Charlesin ja lady Dianan häät runsas vuosikymmen myöhemmin löivät tuon kansainvälisen katsojaennätyksen. Yleisradiollakin oli oma kuustudionsa, koska myös Suomessa \'lähetysverkkoon oli onnistuttu kytkemään koko maa\', sanoi lähetyksen juontaja. Hän suositteli herättämään myös naapurit seuraamaan historiallista tapahtumaa. Kello oli Eaglen laskeutumishetkellä Suomessa runsaan vartin yli kymmenen illalla. Kun Armstrong otti ensiaskeleet Kuussa, Suomessa oli ehditty jo seuraavan päivän aamuyöhön. Yhdysvallat teki Apollo 11:n jälkeen vielä viisi miehitettyä kuulentoa. Kuussa käveli kaikkiaan 12 astronauttia. Visionäärisen pääsuunnittelijansa Sergei Korolevin vuonna 1966 menettänyt Neuvostoliitto hautasi oman kuumatkaohjelmansa 1970-luvun puolivälissä ja sanoi, ettei miehitetty matka ollut koskaan tavoitteena ollutkaan. Neuvostoliitto kävi kuitenkin noutamassa kuuperänäytteitä useilla miehittämättömillä lennoilla, ja Kuussa rullasi myös neuvostoliittolaisia mönkijöitä yhdysvaltalaisten lisäksi. \'Kuvat Kuusta ovat Hollywoodista!\' Yhdysvaltain lipun iskeminen Kuun kamaraan oli Yhdysvalloille valtava propagandavoitto. Siksi oli niitäkin, jotka pitivät sitä liian hyvänä ollakseen totta. Kun muu maa riemuitsi, viitisen prosenttia yhdysvaltalaisista uskoi, että kyseessä oli hallituksen huijaus ja Hollywoodissa tehty lavastus. Nykyään epäileväisiä on etenkin siinä joukossa, joka ei itse ollut vielä jännittämässä Apollo 11:n matkaa. Epäilijöitä – joskaan ei suorastaan kiistäjiä – oli peräti 27 prosenttia Yhdysvaltain 18–24-vuotiaista, kertoi vuonna 2004 tehty kyselytutkimus . Epäilyksien takaa löytyy sinänsä looginen kysymys: jos Kuuhun pystyttiin menemään, miksi matkat lopetettiin? Siihen vastataan tämän jutun rinnakkaisjutussa, joka julkaistaan myöhemmin tänään. Yhden salaliittoteorian mukaan huijausfilmien ohjaajakin on ilmeinen. Hän on Stanley Kubrick, joka vuonna 1968 ohjasi tieteiselokuvan \'2001: Avaruuseikkailu\'. Kuukisan hävinneessä Neuvostoliitossa kansalaisilla oli yhdysvaltalaisia enemmän syytä epäillä, että vihollisvaltio oli huijannut. Tuo epäluulo elää yhä lujassa Venäjällä. Viime kesänä tehdyssä venäläisessä kyselytutkimuksessa selvitettiin kansalaisten luottamusta moniin viranomaisväitteisiin. Ällistyttävästi 57 prosenttia vastasi, ettei usko ihmisen käyneen Kuussa. Niin ajattelevien joukossa ei taatusti ole yhtään kosmonauttia, sanoo Venäjän analyyttisen kemian instituutin johtaja Juri Kostitsin , jolla on pitkä kokemus kuunäytteiden tutkimisesta. Niitä on mahdoton väärentää, hän perusteli RIA Novosti -uutistoimiston haastattelussa viime vuonna. Venäjän avaruushallinnon Roskosmosin johtaja Dmitri Rogozin sen sijaan heitti viime talvena bensaa salaliittoihin uskovien liekkeihin. Hän tokaisi, että Venäjän nyt kaavailemien kuulentojen yksi syy on tarkistaa, löytyykö Kuun pinnalta todella Armstrongin jalanjälkiä. Salaliittoteoreetikkojen perusteita: Kuuhun pystytetty Yhdysvaltain lippu näyttää liehuvan tuulessa. Kuussa ei tuule. Jalanjälkiä jää vain kosteaan pintaan. Kuussa on kuivaa. Säteilyvyöhykkeiden läpi lentäminen olisi tappanut astronautit matkalla Kuuhun. Mikrometeoroidit olisivat iskeneet aluksen täyteen pieniä reikiä. Miehistö olisi kuollut. Valokuvissa on ristikkäisiä varjoja. Niiden täytyy johtua studiolampuista. Aurinko paistaa Kuuhun niin kuumasti, että kuvatessa filmi olisi sulanut. Kuvissa pitäisi näkyä laskeutujan pölyyn tekemä kuoppa. Kuvien suuri mönkijä ei millään voinut mahtua pieneen kuumoduliin. Avaruuden kuvista puuttuvat tähdet. Kaikkiin väitteisiin on perusteltu vastaus, mutta Nasan virallinen linja on pysytellä poissa kädenväännöistä, joita ei voi voittaa asia-argumenteilla. Tämän vuosituhannen alussa Nasa teki kuitenkin poikkeuksen saatuaan tarpeekseen ryöpytyksestä. Fox-kanava oli lähettänyt kuulennot kyseenalaistavan tv-ohjelman , ja nupuillaan ollut sosiaalinen media täyttyi epäilyksistä, ettei Apollo-ohjelma ollut totta eikä Kuuhun ollut koskaan lähetetty ihmisiä. Nasa vastasi yhden tekstikappaleen lehdistötiedotteella, joka tiivistyi neljään sanaan: \'Apollo: Kyllä, lähetimme me.\' Apollo 15:n astronautin James Irwinin tervehdys Kuusta vuonna 1971. Salaliittoteoreetikkoja kuumentanut lipun \'liehuminen\' johtuu reunoihin viritetyistä rautalangoista. Mönkijä puolestaan mahtui laskeutujaan, koska meni kasaan kuin taittopyörä. Nasa Kuu lienee törmäyksen lapsi Kuulla on ollut kautta aikain suuri merkitys Maalle ja sen asukkaille. Se on tarjonnut valoa yön kulkijoille ja hämyä romantikoille. Uskonnoille taivaan toiseksi kirkkain kohde on ollut luontainen jumala tai jumalatar. Kuun takia merissä ovat vuorovedet, Auringolla pimennykset ja ihmisillä kuukaudet. Vanhin tunnettu kuukalenteri piirrettiin skotlantilaisen luolan seinään jo kymmenen tuhatta vuotta sitten, kertoi Birminghamin yliopiston johtama tutkimus joitakin vuosia sitten. Yhdysvaltain uuden kuuohjelman nimi on Artemis. Hän on Kreikan muinaistarustossa Kuun jumalatar ja Apollon kaksossisar. Kuun vaiheita ja kuun- ja auringonpimennyksiä tarkkaillut kreikkalainen tiedemies Anaxagoras tuli miltei kaksi ja puoli vuosituhatta sitten sangen moderniin johtopäätökseen: Kuu on pyöreä kivenmurikka, joka heijastaa Auringon valoa. Aikalaiset eivät ajatusta arvostaneet, vaan Anaxagoras joutui maanpakoon. Nykyisin hänen muistonsa elää Kuussa kraatterin nimessä. Anaxagoras pohti myös Kuun alkuperää ja arveli kiertolaisen Maasta irronneeksi möhkäleeksi. Vakiintunut nykyteoria on monimutkaisempi. Sen mukaan Kuu on muodostunut aineesta, jota roiskahti avaruuteen, kun jokin toinen suuri taivaankappale törmäsi protomaapalloon aurinkokuntamme varhaislapsuudessa, hieman alle 4,5 miljardia vuotta sitten. Taiteilijan näkemys oletetusta törmäyksestä, jossa irronneesta aineesta syntyi Kuu. Kolarissa tuhoutuneelle taivaankappaleelle on annettu nimeksi Theia. T. Pyle / Nasa/JPL-Caltech Himppu basalttia 750 000 eurolla Kuuhun pääseminen oli epäilemättä astronauteille huikeaa, Yhdysvalloille ylvästä ja ihmiskunnalle jännittävää, mutta Kuun, Maan ja aurinkokuntamme alkua tutkivalle tieteelle tärkeintä olivat tuliaiset, konkreettiset geologiset näytteet. Niiden ansiosta törmäysteoriasta on tullut varsin yleisesti hyväksytty Kuun syntytarina. Näytteistä on saatu tietoa myös aurinkokunnan varhaisvaiheista yleensä. Jo Apollo 11:n miehistö keräsi 22 kiloa näytteitä. Kaikkiaan Apollot toivat niitä Maahan 382 kiloa ja Neuvostoliiton miehittämättömät luotaimet muutamia satoja grammoja. Kun muutama pienenpieni palanen vaihtoi omistajaa Sothebyn huutokaupassa viime talvena, tuntematon ostaja oli valmis maksamaan niistä 750 000 euroa. Tuo Luna 16:n syksyllä 1970 kaapaisema näyte on pääosin basalttia, Kuun tummien tasankojen rautapitoista normaalikiveä. Ylänköjen vaaleus puolestaan johtuu alumiinipitoisesta anortosiitista. Kuusta tuotiin myös sellaisia mineraaleja, joita on löytynyt Maasta vasta myöhemmin. Armalkoliitti on nimetty Apollo 11:n astronauttien Armstrongin, Aldrinin ja Collinsin mukaan. Kuusta tuotuja näytteitä ei edelleenkään ole tutkittu perin pohjin, vaan kolmen viimeisen Apollo-lennon tuomiset ovat olleet avaamattomina Johnsonin avaruuskeskuksessa Houstonissa miltei viisi vuosikymmentä. Tänä keväänä Nasa ilmoitti, että näitä neitseellisiä näytteitä aletaan tutkia nykymenetelmillä nyt, kun Yhdysvallat valmistautuu palaamaan Kuuhun aivan lähivuosina. Ehkä aikoinaan Kuussa sinetöityjen säiliöiden avaaminen antaa selityksen myös yhteen konkreettiseen mysteeriin: Mikä Kuussa haisee – vaikka siellä ei ole ilmaa? Jokainen Apollo-miehistö on kertonut tunteneensa kuupölyn hajun, mutta kukaan muu ei ole sitä koskaan haistanut. Hienojakoinen pöly takertui astronauttien asuihin ja palasi heidän mukanaan moduuliin aivan vaivaksi asti. Armstrong vertasi pölyn hajua märkään tuhkaan, Aldrin sammuneeseen ilotulitteeseen. Maassa haju oli kadonnut, vaikka pölyä oli jäljellä. Apollo 11:n miehistö: Neil Armstrong, Michael Collins ja Buzz Aldrin. Nasa Armstrongin saappaat jäivät Kuuhun Ensimmäinen ihminen Kuussa olisi tietokilpailukysymykseksi aivan liian helppo. Mutta kuka oli viimeinen? Sillä taitaisi irrota pisteitä. Viimeisenä regoliittia kopisteli kengistään Gene Cernan kiivetessään Apollo 17:n kuumoduulin tikkaita joulukuun puolivälissä vuonna 1972. Apollo-ohjelmaan vielä kaavailluista kolmesta lennosta oli luovuttu. Nasan ajatukset olivat jo muualla, ihmisten kiinnostus hiipunut. Apollo 11:ltä taakse jäivät muistolaatta, joka juhlisti ensimmäistä laskeutumispaikkaa, rauhaa symboloinut kultainen oliivinlehvä ja lipputanko, joka tosin keikahti nurin Eaglen moottorin lähtöpöllytyksessä. New Mexicon osavaltioyliopiston sivulla on lista siitä, mitä kuuarkeologi voisi löytää Rauhallisuuden merestä, Apollo 11:n laskeutumispaikalta. Kasaan päätyivät muun muassa Armstrongin saappaat. Kaikkiaan Apollojen miehistöt hylkäsivät Kuuhun paljon tavaraa keventääkseen moduuliensa lähtöpainoa ja saadakseen tilaa keräämilleen näytteille. Kuuhun jätetyssä muistolaatassa lukee: \'Täällä Maan ihmiset astuivat ensi kertaa Kuuhun heinäkuussa 1969 AD. Tulimme rauhassa koko ihmiskunnan puolesta.\' Tekstin on Apollo 11:n astronauttien lisäksi allekirjoittanut presidentti Nixon. Nasa Jäi sinne Kuuhun muutakin kuin kenkiä, kameroita ja työkaluja – jotakin sellaista, joka saattaa surettaa kuutamoromantikkoja. Apollojen astronautit hylkäsivät Kuuhun miltei sata pussillista ruoansulatuksensa tuotteita. Samalla he tulivat ehkä mahdollistaneeksi ainutlaatuisen kokeen oloissa, joissa ei nykytiedon perusteella ole minkäänlaista omaa elämää. Ihmisten ulosteen, virtsan, oksennuksen ja ruoanjätteiden mukana Kuuhun jäi paljon mikrobeja. Voisiko niitä olla yhä hengissä, vaikka Kuun olosuhteet ovat äärimmäisen rajut? Kosmiselta säteilyltä suojeleva magneettikenttä ja Auringon ultraviolettisäteilyltä turvaava otsonikerros puuttuvat, ja ilman kaasukehää lämpötilat Kuun pinnalle heittelevät satoja asteita. Viime kuussa julkaistussa kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin, millaiset mahdollisuudet Maan mikrobeilla on ollut selvitä Kuuhun päätyneiden luotainten ja muun romun pinnalla. Kuuhun arvioidaan kertyneen yli 180 000 kiloa romua sitten Luna 2:n putoamisen vuonna 1959. Äärioloille suoraan altistuneilla mikrobeilla toivoa ei ole, tutkimuksessa todettiin. Sen sijaan pienenpieni mahdollisuus on, että ehjänä säilyneissä jätöspusseissa mikrobeja yhä horrostaisi hengissä, tutkijat uskovat. Tehtävänsä suoritettuaan kuumoduuli Eaglen nousijaosa rojahti takaisin Kuun pinnalle. Paikkaa ei tiedetä. Eaglen laskeutujaosa on siellä, minne Armstrong sen ohjasi 50 vuotta sitten. Nasa Astrobiologin toive: kakkaa Kuusta Mikrobit ovat kaikkea muuta kuin nirsoja. Maapallolla niitä elää haastavimmissakin paikoissa, syvien merien kuumien lähteiden ympärillä ja kilometrien syvyydessä jäätiköiden alla. Apollo 16:n lennolla kokeiltiin, miten mikrobien kävisi avaruudessa aluksen pinnassa. Moni selvitti tuon muutaman päivän kokeen hengissä. Miehitettyjä lentoja kaavaillaan jälleen. Yhdysvallat on ilmoittanut astronauttien palaavan Kuuhun jopa jo viiden vuoden sisällä. Astrobiologeille tuskin voisi olla mieluisampaa tuliaista kuin näytteet edellisten matkojen jätöspusseista. Heräteltävissä olevat mikrobit olisivat Apollo-ohjelmalta aikamoinen perintö tutkijoille, jotka pyrkivät selvittämään, miten elämä Maassa kykeni saamaan alkunsa. Artikkelisarja kuututkimuksen menneisyydestä, tästä päivästä ja tulevaisuudesta jatkuu myöhemmin tänään sekä lauantaina. Kuuntele: Podcast-sarja He valloittivat Kuun Katsele: Areena-sarja Historia Kuun valloittajat'

Vanha viski syntyykin päivässä – tarvittavat ainesosat löytyvät luonnosta

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Biokemistit oikaisivat laboratoriossa viskin valmistuksen aikataulun uusiksi.
'Kirkkaassa pullossa näkyy ruskeaa nestettä ja etiketissä lukee GLYPH. Juomaa mainostetaaan maailman ensimmäisenä molekulaarisena viskinä. Mitä ihmettä? Onko nyt kyse jauheesta, johon sekoitetaan vain vesi? San Franciscosta tulevan Endless West -startup-yhtiön kaveri lorauttaa maistiaisen lasinpohjalle. Nenään tulee nuuhkaistessa ohuehko bourbonin haju, hieman makea. Joku voisi sanoa kynttilämäinen. Maku sitten. Hieman ohut ja alkoholiprosentti puraisee kieleen. Sopivaa vesitippaa tai paria ei ole tarjolla. Olen maistanut mielestäni parempiakin viskejä. Samat ainesosat kuin oikeassa viskissä Molekulaariviskiyhtiön johtava tekninen asiantuntija Mardonn Chua kertoo tuotteen synnystä. – Teemme siis viskiä molekyylien avulla. Analysoimme tisleen ainesosat, jotta tietäisimme, mikä tekee viskistä viskin. Etsimme sitten luonnosta nuo molekyylit esimerkiksi kasveista, hiivoista ja vihanneksista, Chua kertoo. Sen jälkeen biokemistien löytämät yhdisteet sekoitetaan kirkkaaseen 43-prosenttiseen alkoholiin. Lopputuloksena on viskimäinen yhdiste 24 tunnissa. Mardonn Chua esittelee molekulaariviskiä sveitsiläisessä kellariholvissa. Markku Sandell / Yle Tavallisesti viskiä kypsytetään tynnyreissä vuosikausia, jolloin maku syntyy alkoholin ja puisen tynnyrin vuorokaikutuksesta. Chua kertoo, että koska heidän juomansa valmistuu päivässä, säästää valmistustapa paitsi aikaa niin myös rahaa. Oikeiden molekyylien löytämiseen on Chualta ja kumppaneilta mennyt yli kolme vuotta. Tutkijat viettivät paljon aikaa laboratoriossa tutkiessaan maailman parhaita viskejä ja niiden kemiallista koostumusta. Sitten he löysivät toimivat molekyylit eli alkoholit, esterit ja sokeripitoisuudet. Nyt molekulaariviskiä on myynnissä USAssa ja Hongkongissa. – Monet tuotettamme maistaneet sanovat sen olevan miellyttävää ja pehmeintä viskiä, mitä he ovat juoneet, Mardonn Chua kehuu ja arvioi, ettei GLYPH ole maailman parhainta, mutta hyvää kuitenkin. Yhtiö aikoo tuoda markkinoille vastaavalla tavalla valmistetun punaviinin, jonka tutkimisella he oikeastaan aloittivat koko homman. Ehkä jatkossa luvassa on muitakin alkoholilaatuja. – Olemme kohdanneet paljon epäilyjä. Mutta eikö olekin hienoa, että uusi teknologia voi mullistaa perinteisen viinin ja viskin valmistuksen, Chua hehkuttaa. Endless West yritys uskoo voivansa valmistaa pikateholla erilaisia alkoholijuomia. Markku Sandell / Yle Asiantuntijat epäilevät Uusi teknologia mahdollistaa molekyylikikkailun, mutta perinteiset valmistustavat tuskin katoavat tulevaisuudessakaan. Endless Westin molekulaariviskin vastaanotto ei ole ollut ihan niin suotuisa kuin Mardonn Chua antaa ymmärtää. Eri arvioissa nopealla tavalla tehty viski ei ole maistunut aivan yhtä pehmeänä. Fortune-lehden artikkelissa \'Is Molecular Whiskey the Futuristic Booze We’ve Been Waiting For?\' asiantuntijat epäilevät, että kaikkien oleellisten yhdisteiden löytäminen viskeistä ei onnistu hienoimmillakaan laitteilla, sillä kemiallinen koostumus on vaihtelevan moniulotteinen. Viskikirjailija Fred Minnick epäilee laboratorioviinojen eliniän jäävän lyhyeksi. Glyph saattaa kuitenkin jäädä elämään, jos siitä onnistutaan luomaan kuluttajia kiinnostavia cocktaileja. Eri maissa on omanlaisiaan määritelmiä kullekin alkoholille ja niiden valmistustavoille. Laboratorioviski saattaa törmätä myös näihin rajoituksiin. Lue myös: Maker’s Mark -tislaamon tapahtumapäällikkö Roy Lee Wiggington esittelee viskinvalmistusta. Nina Svahn Kiista EU:n kanssa kurittaa USA:n viskintuottajia: \'Kauppasodissa ei ole voittajia, me häviämme tässä nyt\''

Arvostelijoiden mielestä Wikipedia suhtautuu naisiin syrjivästi: Onko Wikipedia miesten linnake, jossa ei ole sijaa naisille?

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Naisista on Wikipediassa paljon vähemmän henkilöartikkeleita kuin miehistä. Toisaalta arviolta vain joka kymmenes Wikipedian artikkeli on naisen kirjoittama.
'Vuonna 2018 fysiikan Nobel-palkinto jaettiin kolmen tutkijan kesken. Donna Strickland oli heistä ainoana nainen. Hän oli myös palkituista ainoa, josta ei ollut artikkelia englanninkielisessä Wikipediassa. Tämä ja useat muut tapaukset kertovat kriitikoiden mielestä, että Wikipedia sortaa naisia ja ylipäätään niitä, jotka eivät ole \'heteroseksuaalisia valkoisia miehiä\'. Toinen kiihkeää keskustelua nostattanut tapaus liittyy tummaihoiseen naistutkijaan Clarice Phelpsiin, joka oli mukana 117:nnen alkuaineen, tennessiinin, löytäneessä työryhmässä. Moni kysyy, eikö tämän tasoisesta tutkijasta pitäisi olla artikkeli Wikipediassa? Wikipedian mielestä Phelps ei välttämättä täytä sen merkittävyysvaatimuksia. Häntä koskeva artikkeli on nimittäin julkaistu ja poistettu netin julkisesta tietosanakirjasta peräti kolme kertaa, kertoo Wikipedia-keskustelusta kirjoittava chemistryworld.com. Ainakin tällä erää Phelpsistä on artikkeli, mutta vain helpolla englannilla kirjoitetussa Simple English Wikipediassa. Wikipedia sorsii naisia? Arvostelijoiden mielestä Wikipedia suhtautuu naisiin ja erityisesti tiedenaisiin syrjivästi. Todisteena he esittävät, että kaikista henkilöartikkeleista vain 18 prosenttia koskee naisia. Tieteentekijöiden kohdalla luku on vielä pienempi, 16 prosenttia. Puolustajien mielestä Wikipedia vain heijastaa ympäröivää maailmaa. Chemistry World nostaa esimerkiksi Lontoon Imperial Collegen tutkijan Jessica Waden tapauksen. Wade on kirjoittanut noin 600 wikiartikkelia naistutkijoista, tummaihoisia ja muita kansallisia ja seksuaalisia vähemmistöjä edustavista tutkijoista. Niistä kuusi on poistettu arvioinnin jälkeen. Waden mukaan tärkeämpää kuin poistettujen määrä on kuitenkin se, että lähes jokainen näistä artikkeleista on otettu merkittävyystarkasteluun. Näin on hänen mukaansa käynyt erityisesti silloin, kun artikkelin käsittelemä naistutkija on edustanut jotain etnistä vähemmistöä. Waden mielestä tällainen tarkastelu on tunkeilevaa ja alentavaa varsinkin \'nettisivustolla, jolla on oma artikkelinsa lähes jokaisesta pop-kappaleesta ja avustajista elokuvissa, joista kukaan ei ole kuullutkaan, sekä joukkueurheilijoista, jotka eivät ole onnistuneet maalinteossa\'. Naiset ovat monin tavoin alakynnessä Women in Red on nimeltään vapaaehtoisprojekti, joka pyrkii lisäämään naisten osuutta Wikipedian biografioissa. Sen mukaan yhdeksän kymmenestä wikiartikkeleita kirjoittavista on miehiä. Siksi väitteessä, jonka mukaan miehet torjuvat naisia aiheina, voi olla perääkin, projekti järkeilee. Naiskirjoittajia voi todellisuudessa olla hieman Women in Redin arviota enemmän, mutta silti naisia ja miehiä kohdellaan artikkeleissa eri tavoin. Naisia koskevissa jutuissa muistetaan esimerkiksi mainita, että kyseessä on nainen (esim. \'woman\' tai \'female\'). Miehistä ei samanlaista mainintaa ole. Samalla tavalla naisista muistetaan kertoa heidän perhesuhteistaan. Naistutkijoita ei usein auta sekään, että he saavat julkaisujen määrää ja vaikuttavuutta mittaavan korkean niin sanotun h-indeksiluvun. Erään selvityksen mukaan naisfyysikoilla oli lähes viidenneksen pienempi mahdollisuus saada itsestään kertova wikiartikkeli kuin saman h-indeksin saaneella miehellä. Englanninkielisten Wikipedia-artikkeleiden poistamisesta tai säilyttämisestä päätetään konsensusprosessissa, joka on eräänlainen kaikille kiinnostuneille avoin keskustelu. Vuosina 2009–2015 näissä keskusteluissa esitettiin, että naisia koskevista artikkeleista poistettaisiin 3,5–4 prosenttia, kun miesten osalta luku oli 2,5–3 prosenttia. Nyttemmin ero näyttäisi pienentyneen, mutta niin naisia kuin monia vähemmistöjä koskevien artikkeleiden osuudessa on vielä paljon korjaamista – sikäli kun tavoitteena on tasa-arvoisuus, todetaan Chemistry Worldin artikkelissa. Perehdy lisää aiheeseen:'

Tähtien väliä kulkeva erikoinen kappale Oumuamua sai ehkä selityksen – lienee luonnollista alkuperää

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Oumuamuan arveltiin jopa olevan vieraan älyn aurinkokuntaan lähettämä tiedustelualus.
'Vuoden 2017 lokakuussa tähtitieteilijät havaitsivat aurinkokunnassamme jotain perin kummallista: sikarinmuotoiseksi kuvatun kappaleen, jossa oli sekä asteroidin että komeetan piirteitä, mutta joka ei vaikuttanut olevan peräisin lähiavaruudestamme. Kappale tunnettiin pian havaijinkielisellä nimellä Oumuamua, joka tarkoittaa tiedustelijaa. Tällä nimellä viitattiin mahdollisuuteen, että kyseessä olisi avaruuden kehittyneen sivilisaation lähettämä alus. Tämä mahdollisuus aiheutti runsaasti pöhinää niin kansainvälisessä mediassa kuin tutkijapiireissäkin. Ylekin uutisoi kahden Harvardin yliopiston tutkijan ajatuksista, joiden mukaan kyseessä saattoi olla avaruuden asukkien lähettämä alus, joka oli mahdollisesti karannut omille teilleen. Valitettavasti Oumuamua häipyi muutamassa viikossa Maan teleskooppien ulottumattomiin, eikä sitä ehditty kunnolla tutkia. Sen verran asia jäi kuitenkin mietityttämään, että Oumuamuan alkuperää ryhdyttiin selvittämään kansainvälisessä tutkijaryhmässä, jossa oli asiantuntijoita eri tieteenaloilta. Ryhmä on nyt julkaissut tuloksiaan Nature Astronomy -lehdessä. Tutkimustiedote löytyy täältä. Ainakin ensimmäinen laatuaan – Emme ole koskaan nähneet mitään Oumuamuan kaltaista aurinkokunnassamme. Se on yhä mysteeri, sanoo tutkijaryhmän toinen vetäjä Matthew Knight Marylandin yliopistosta. Hänen mukaansa työryhmän lähtökohta oli pitää kiinni perinteisistä selitysmalleista, ellei vastaan tulisi jotain aivan poikkeuksellista. Vaikka tutkijat uskovatkin sen luonnolliseen alkuperään, jäi Oumuamua silti arvoitukseksi. Sen muoto ja tapa jolla se pyörii herättävät kummastusta. Oumuamuasta ei myöskään havaittu haihtuvan kaasuja, kuten komeetasta haihtuisi, eikä sen lentorata selity pelkällä painovoimalla, kuten asteroidin lentorata selittyisi. Ajatus vieraan älyn avaruusaluksesta on Knightin mukaan viihdyttävä, mutta työryhmän käsitys on, että Oumuamualle on iso joukko luonnollisia selityksiä. Oumuamua on esimerkiksi väriltään punainen, kuten moni muukin pieni kappale aurinkokunnassa. Knightin mukaan ihmisellä on pyrkimys olettaa, että omassa lähiympäristössä havaitut fysikaaliset prosessit ovat universaaleja. Mitään Oumuamuan kaltaista ei ole havaittu aurinkokunnassa, mutta se ei tarkoita, ettei sille voisi olla luonnollista selitystä, hän korostaa. Lisää kaukaisia vieraita kaivataan Oumuamuan kaltaisia kulkijoita on voinut vierailla aurinkokunnassa aiemminkin, vaikka niitä ei ole havaittu, tutkijat uskovat. Lähivuosina tutkijat saavat käyttöönsä uusia ja entistä tehokkaampia teleskooppeja, jotka voivat tuoda lisävalaistusta tähän asiaan. – Saatamme alkaa nähdä uusia kohteita joka vuosi. Silloin voimme tietää, onko Oumuamua outo vai tavallinen, sanoo Knight. – Jos niitä löytyy 10-20 ja Oumuamua vaikuttaa yhä epätavalliselta, on meidän pohdittava uudelleen selityksiämme, hän lisää. Lue myös: Ulkoavaruuden hiippari hämmentää - oliko kyseessä komeetta vai vieraan sivilisaation avaruusalus? Aurinkokunnassamme käväisi punertava kummajainen kaukaa tähtien välistä'

Australiasta löydetty hyönteislaji nimettiin Game of Thrones -pahiksen mukaan – muuttaa toiset ötökät käveleviksi zombeiksi

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Uudella kimalaiskärpäslajilla on yhtäläisyyksiä mystisen Yön kuninkaan kanssa.
'Australiasta löydetty uusi kimalaiskärpäslaji on nimetty suositun tv-sarjan Game of Thronesin pahiksen mukaan, kertoo BBC . Uudelle lajille antoi nimensä Yön kuningas eli englanniksi Night King. Australian tieteellinen tutkimuslaitos CSIRO antoi lajin tieteelliseksi nimeksi paramonovius nightking. Laji löydettiin Wandoon kansallispuistosta Länsi-Australiasta. Noin sentinmittaisia hyönteisiä tavataan vain talvisin. Tutkijoilla oli perustelut lajin nimeämiselle suositun sarjan hahmon mukaan. – Kimalaiskärpäsellä on paljon yhtäläisyyksiä Game of Thrones -hahmon kanssa. Molempia tavataan vain talvella, ja molemmilla on päässään piikkikruunu. Naaraspuoliset kimalaiskärpäset munivat toisten hyönteisten päälle, ja munien kuoriduttua ne syövät hyönteiset sisältä päin ja muuttavat ne käveleviksi zombeiksi, aivan kuten oikea Yön kuningas, sanoi CSIRO:n tutkija Bryan Lessard . – Jos jotakin tapahtuu scifi- tai fantasiasarjassa, on todennäköistä että luonnossa niin on jo tapahtunut. Yön kuningas on Game of Thronesissa mystisten valkeiden kulkijoiden johtaja ja yksi sarjan keskeisiä pahiksia. Valkeat kulkijat hyökkäävät sarjassa ihmisten valtakuntaa vastaan zombiarmeijan kanssa. Yön kuningas ei ole esiintynyt George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjassa, johon Game of Thrones -sarja perustuu. Kirjasarja on yhä kesken. Maailman suosituimmaksi tv-sarjaksi noussut Game of Thrones päättyi toukokuussa. Maailmassa tunnetaan yli 5 200 kimalaiskärpäslajia, mutta niitä on todennäköisesti paljon enemmän.'

Radiohiilitutkimukset yllättivät: Ihmisvoimin tehdyt minisaaret ovat vanhempia kuin Stonehenge

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Arkeologit arvelevat, että skottijärviin ja -jokiin rakennetuissa crannogeissa vietettiin kivikautisia pitoja tai harjoitettiin rituaaleja.
'Kivikauden britannialaiset olivat kovia kasaamaan kivenjärkäleitä. Stonehenge on rakennelmista kuuluisin, mutta isoista kivistä pungerrettiin monenlaisia megaliitteja eli kivikehiä ja -käytäviä sekä hautoja. Brittiläiset arkeologit ovat nyt lisänneet listaan myös tekosaaret, crannogit. Niitä on Skotlannin ja Irlannin joissa ja järvissä, erityisen tiheästi Skotlannin luoteiskulmassa Pohjois-Hebridien saaristossa. Pyöreillä tai soikeilla saarilla, jotka pilkistävät hädin tuskin vedenpinnalle, on läpimittaa yhdeksästä metristä 30:een. Crannogit on toki tiedetty ihmisten tekemiksi, mutta ne luultiin paljon nuoremmiksi kuin Antiquity -lehdessä julkaistu tuore tutkimus osoittaa. Ikä venähti rautakaudelta neoliittiselle kivikaudelle Ainakin osa saarista on tehty jo neoliittisella kivikaudella, jopa puoli vuosituhatta aiemmin kuin Stonehengessä tehtiin ensimmäiset maatyöt, paasien pystyttämisestä puhumattakaan, Readingin ja Southamptonin yliopistojen tutkimus kertoo. Yleinen käsitys on ollut, että ihmiset kasasivat joen- ja järvenpohjiin kiviä ja maa-ainesta vasta rautakaudella ympyrätalojensa tonteiksi. Britannian rautakausi alkoi noin vuonna 800 ennen ajanlaskumme alkua ja päättyi roomalaisvalloituksen käynnistymiseen vuonna 43 jälkeen ajanlaskun alun. Crannogien asutus jatkui yli keskiajan, kaikkiaan kahden ja puolen vuosituhannen ajan. Joillakin crannogeilla tiedetään asutun vielä 1700-luvun puolivälissä. Skotlannin Crannog-keskukseen on rakennettu kopio rautakautisesta ympyrätalosta. Dave Morris / CC -BY-2.0 Neoliittista alkuperää uumoiltiin jo 1980-luvulla Pohjois-Uistista Ulko-Hebrideiltä crannogista löytyneiden esineiden perusteella, mutta hypoteesi unohtui, koska jatkokaivaukset eivät tuottaneet lisälöytöjä. Ajatus sai uutta puhtia tämän vuosikymmen alussa, kun sukeltaja löysi Lewisin saaren vesistä crannogien liepeiltä neoliittisten saviesineiden kappaleita. Jatkosukelluksissa nostettiin viiden saaren vesistä kaikkiaan yli 200 astiaa. Tutkijat ovat nyt selvittäneet Lewisin crannogien syntyhistoriaa kaivauksilla, maaperätutkimuksilla, vedenpohjan sivuskannauksilla, fotogrammetrialla eli valokuviin perustuvilla kuvamittauksilla sekä radiohiilianalyyseillä. Iästä kertovia analyyseja tehtiin saviastioista ja puunäytteistä. Ne olivat peräisin Loch Bhorghastailin eli Bhorgastailinjärven crannogin rantojen vakauttamiseen käytetyistä tukeista. Tulokset osoittivat rakentamisen aikahaarukaksi 3360–3640 eaa. Stonehengen varhaisin vaihe on ajoitettu noin vuoteen 3100 eaa. Loch Bhorghastailiin oli rakennettu kivistä jopa pengertie. Muualla crannogeihin on varmaankin kuljettu veneellä tai niihin johti puusilta. Joihinkin pääsi kahlaamalla. Suurin osa on tutkimatta Saarten aineksiksi raahattiin tonneittain kiviä, joista suurimmat painavat jopa 250 kiloa. Mikä sai yhteisöt näkemään rakennustyön vaatiman valtavan vaivan? Ja mikä sai heittämään astioita veteen? Vahva vinkki on juuri noiden rantamudista löytyneiden saviastioiden kunto. Suurin osa tuonaikaisen Britannian keramiikasta on muualla löytynyt sirpaleina. Crannogien lähistöllä astiat ovat niin kokonaisia, että monet tai jopa kaikki lienevät päätyneet veteen ehjinä, tutkijat päättelevät. Aivan tavalliseen taloudenpitoon sellainen ei viittaa. Astiat ovat kuitenkin nokeentuneet niin sisältä kuin ulkoa, ja joidenkin sisällä on karstaa, joten ne ovat olleet käytössä, ennen kuin niistä on luovuttu. Arkeologit arvelevat, että saarilla on joko vietetty pitoja tai harjoitettu rituaaleja. Ehkä vesi ajateltiin elementiksi, joka erotti arjesta, tutkimuksessa tuumitaan. Pelkästään Skotlannista tunnetaan yli 600 crannogia. Valtaosaa ei ole tutkittu. Arkeologit uskovat, että näitä ihmisvoimin tehtyjä minisaaria on todellisuudessa vielä enemmän. An Sionnach Fionn -uutissivustolta on luettavissa irlantilaisista crannogeista kertova pitkä englanninkielinen artikkeli kahden vuoden takaa. Kuva jutun keskellä: \'Loch Tay Crannog\', Dave Morris, CC-BY-2.0'

Bulgariasta löytyi Vlad Seivästäjän ammusjemma

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Zištovan linnoituksen raunioissa oli säästynyt kuulia, jollaisia Vladin joukot käyttivät kulveriinikanuunoissaan piirittäessään osmaneja.
'Bulgariasta on löytynyt yli puolen vuosituhannen takaisia tykinkuulia, joiden erittäin todennäköisenä omistajana tutkijat pitävät legendaarista Vlad Seivästäjää , Draculan esikuvaa. Kuulat löytyivät Svištovista Zištovan linnoituksesta Tonavan varrelta. Vlad III eli Vlad Seivästäjä kirjoitti alkuvuonna 1462 Unkarin kuninkaalle kirjeen, jossa hän ylpeänä kertoi joukkojensa murskanneen veriviholliset osmanit Zištovin rajussa taistelussa. Hänellä lienee ollut paljon hampaankolossa osmaneja vastaan, sillä hän oli ollut heidän panttivankinaan. Vaikka Vladin nimikkoaseeksi aikakirjoihin on jäänyt seiväs, jolla aiheutettiin uhrille hidas ja tuskallinen kuolema, Valakian ruhtinaan arsenaalissa oli muitakin aseita. Yksi niistä olivat kulveriinit, pitkäpiippuiset kanuunat. Zištovasta löydetyt kuulat ovat niiden kaliperia ja olivat mitä ilmeisimmin juuri Vlad Seivästäjän piiritysjoukkojen käytössä, kertovat Sofian arkeologisen museon tutkijat Archaeology in Bulgaria -lehdessä. Sen artikkelissa on useita kuvia kuulista, jotka löytyivät 1400-luvun puoliväliin ajoitetusta kaivauskerroksesta. Seuraavalla vuosisadalla kulveriinit menivätkin jo kokonaan muodista, kertoo kaivausten johtaja Nikolai Ovtšarov bulgarialaiselle Nova TV -kanavalle. Ennestään on todistettu, että Vlad III piiritti Zištovaa ja valloitti sen, Ovtšarov sanoo. Vampyyriksi vasta 1800-luvulla Vladin arvellaan myös jääneen joksikin aikaa asumaan valloittamaansa linnoitukseen. Ainakaan hän ei palannut kotiin Valakiaan vielä useisiin kuukausiin. Alueen perimätiedon mukaan hän myös sai lapsen paikallisen naisen kanssa, mutta Ovtšarov kertoo tutkineensa huhua ja todenneensa sen perättömäksi. Hän toppuuttelee myös Vladin myöhempää mainetta vampyyri-Draculana, vaikka hänellä Dracula-lisänimi olikin. Se tarkoittaa Lohikäärmeen poikaa. Vlad Seivästäjän isä kuului aatelisten Lohikäärme-veljeskuntaan. – Hän oli julma, mutta sellaista se oli keskiajalla, ja hänelle sallittiin se silloin, Ovtšarov sanoo. Vampyyrimaine syntyi, kun irlantilainen Bram Stoker julkaisi Dracula -romaaninsa vuonna 1897. Vladin kotiseuduilla nykyisessä Romaniassa kirja ilmestyi vasta vuonna 1990. Aikalaiskuvaus kertoo torneista ja moskeijasta Zištovasta on kaivauksissa löytynyt odottamattoman paljon, vaikka Venäjän sotilaat tuikkasivat sen tuleen Turkkia vastaan käymässään sodassa vuonna 1810. Mistään muusta muinaisesta bulgarialaislinnoituksesta ei ole säilynyt yhtä korkeita muurien kappaleita, iloisesti yllättyneet arkeologit kertovat. Osmanimatkailija Evlija Celebin 1600-luvun kuvauksesta tiedetään, että vuorella sijainneessa linnoituksessa oli seitsemän tornia, vesisäiliö, komentajan asuintalo ja moskeija. Arkeologit olettavat sen olleen kirkko, ennen kuin osmanit valloittivat Zištovan slaavilaisilta. 1800-luvun alusta on puolestaan säilynyt muutama kuvakaiverrus, joista Ovtšarov toivoo apua linnoituksen kaavaillussa restauroinnissa. Ovtšarovin tutkimusryhmä on löytänyt Vladin aikaisten ammusten lisäksi nuorempia kanuunankuulia sekä osan kolmannen vuosisadan seinäkirjoituksesta, jossa viitataan roomalaislegioonan oleskeluun samalla paikalla sijainneessa suuressa rajalinnakkeessa Novaessa. Noveassa on tehty arkeologisia kaivauksia jo kuuden vuosikymmenen ajan. Viime vuosina sitä on myös restauroitu.'

Muinaisen Pompejin katukivistä löytyi merkkejä roomalaisten erikoisista korjaustöistä

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Yhdysvalloissa kokeillaan parhaillaan, voisiko raudalla paikata myös tämän päivän katuja.
'Yksi kesän merkeistä on täällä taas: tietöitä tehdään Suomessa tänä kesänä puolentoista tuhannen kilometrin pituudelta, ja kaupungeissa liikkumista hidastuttavat katutyöt. Sama homma oli hoidettavana jo muinaisilla roomalaisilla, joiden tieverkosto on yksi heidän ihailluimpia saavutuksiaan. Roomalaiset tiet halkoivat Eurooppaa suorina ja pitkinä, mutta nekin kärsivät sään vaihteluista ja kuluivat sandaalien alla – puhumattakaan siitä rattaiden ja vaunujen aiheuttamasta rasituksesta, jota Pompejin kaltaisen vilkkaan kaupungin kadut joutuivat sietämään. Pompejille erityinen ongelma oli se, että katukivet olivat kovettunutta laavaa. Se kesti huonosti rattaanpyörien jatkuvaa vierintää. Kapeiden katujen kakkostehtävä viemäreinä oli omiaan pahentamaan kulumista. Mitä siis tehdä? Kadun uusiminen kivi kiveltä olisi pakottanut pysäyttämään liikenteen kokonaan viikoiksi tai jopa kuukausiksi. Se olisi myös ollut kovin kallista puuhaa. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan roomalaisilla oli kekseliäs pika-apu: he kaatoivat kadun uriin ja kuoppiin sulatettua rautaa. Aiemmin on oletettu, ettei roomalaisten tekniikka riittänyt yli 1 100 asteen lämpötiloihin raudan sulattamiseksi. Roomalaispätseistä rakennetut kopiot ovat kuitenkin osoittaneet, että kuumuutta syntyi kylliksi. Pompejin katutyöt loppuivat kertaheitolla, kun Vesiviuksen purkaus tuhosi kaupungin vuonna 79. Tuoreessa tutkimuksessa kartoitettiin 5,5 katukilometriä. Raudan jäämiä löytyi 434 katukivestä. Joissakin oli myös murskattua kiveä tai keramiikkaa. Yksi katu näyttää olleen erityinen murheenkryyni. Tutkijat laskevat, että syvyydeltään jopa parikymmensenttiset urat vaativat yli 70 litraa kuumaa rautalientä. Vaikka rautaa löytyi vain tärkeimmiltä väyliltä, ja sivukaduilla korjaukset näytetään tehdyn vaihtamalla kuluneet kivet uusiin, tutkijat päättelivät, etteivät saatavuus ja hinta olleet este raudan käytölle. Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella Rooma sai 550 tonnia rautaa vuodessa vastikään valloittamastaan Britanniasta, ja rautaa tuotiin muualtakin Euroopan roomalaisalueilta. Malmivaroja pidetään yhtenä Britannian roomalaisvalloituksen tärkeimmistä syistä. Raudan lisäksi Britanniasta kaivettiin Rooman tarpeisiin muun muassa kuparia, kultaa ja hopeaa. Varsinaista rautaa ei tietöihin edes tarvittu, tutkijat arvelevat. Heidän mukaansa teiden täyte lienee ollut raudan valmistuksessa syntynyttä kuonaa, jonka rautapitoisuus oli yhä varsin korkea. Kauppalaivat käyttivät sitä painolastina seilatessaan Britanniasta ja möivät sen pois tultuaan satamaan. Varsinaisen paikkaustyön kulku on vielä epäselvä, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja apulaisprofessori Eric Poehler Massachussettsin Amherstin yliopistosta. Hänen veikkauksensa on, että orjat pantiin kantamaan kuumaa rautalientä. Tähänastiset tulokset on julkaistu _ American Journal of Archaeology _-lehdessä. Tutkimuksia on määrä jatkaa analysoimalla rautajäämät niiden alkuperän varmistamiseksi. Myös muita teitä ryhdytään kartoittamaan rautajälkien toivossa. Yhdysvalloissa kokeillaan vanhan roomalaisen konstin soveltamista tähän päivään. Minnesotan yliopisto testaa Duluthissa, onko rautapitoisesta jätemalmista teiden kestäväksi paikkamateriaaliksi. Tavoitteena on, että paikka kovettuu 10–20 minuutissa ja työn voi tehdä talvellakin. Kun Rooman valta oli huipussaan, kaikki tiet todellakin veivät Roomaan, kuten sanonta kuuluu. Pää-, sotilas-, paikallis- ja sivuteistä muodostunut roomalaisteiden verkosto levittäytyi Skotlannin rajalta ja Iberian niemimaalta Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. Teiden alkuperäinen tarkoitus oli sotajoukkojen ja niiden huollon vaatimien tarvikkeiden mahdollisimman nopea liikuttaminen, mutta varsin pian myös kauppiaat alkoivat hyödyntää laajaa verkostoa. Vielä satoja vuosia Rooman valtakunnan romahtamisen jälkeen roomalaisten tiet olivat Euroopan kattavin ja luotettavin yhteydenpitoverkosto. Viime vuonna ilmestyneen tanskalaisen tutkimuksen mukaan ne olivat vieläkin enemmän, Euroopan nykyisen vaurauden pohja. Kööpenhaminan yliopiston ekonomistit ottivat tutkimuksensa pohjaksi vuoden 117, jolloin roomalaistiestö oli laajimmillaan. He vertasivat karttaa vuonna 2010 otettuihin öisiin satelliittikuviin, joissa hohtavat kaupunkien ja moottoriteiden valot. Kuvat osoittavat, että eniten taloudellista toimintaa on tänäkin päivänä siellä, missä roomalaiskaupunkeja ja armeijan sillanpääasemia yhdistäneitä teitä oli tiheimmillään. Euroopan valot vuonna 2012 yhdysvaltalaisen Suomi NPP -satelliitin kuvaamina. Nasa Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä vastaavaa yhteyttä ei näy, sillä tiet hylättiin roomalaisten vetäydyttyä. Paikalliset heimot liikkuivat kameleilla hevosten sijaan, eivätkä kamelit tarvinneet teitä. Kaikki tiet eivät olleet kivettyjä, mutta sellaisiakin oli kymmeniä tuhansia kilometrejä. Matkan varrelle rakennettiin siltoja, tunneleita ja majataloja, joiden ansiosta arkeologiat saavat yhä edelleen uutta tietoa roomalaiselämästä. Yksi tuoreimmista löydöistä esiteltiin huhtikuussa, kun Golanin kukkuloilla Moshav Ramotissa sijaitsevasta maalaispuutarhasta löytynyt kivinen virstanpylväs paljasti salaisuutensa Haifan yliopiston tutkimuksessa. Sussitan muinaiskaupungin ja Golanin välisen tien varteen noin 1 800 vuotta sitten pystytetty pylväs löytyi 1960-luvulla, mutta unohtui puutarhan koristeeksi. Viime vuonna pylväs löydettiin uudelleen, kun tutkijat ryhtyivät selvittämään, oliko alueella kulkenut roomalainen tie. Pylväs on ajoitettu vuosien 236 ja 238 välille. Tutkijoille selvisi lopulta, mitä epäselvässä kaiverruksessa lukee. Sussitan kaivausprojekti / Haifan yliopisto Pylväs on epätasaista basalttikiveä ja kaiverrus kömpelö, joten sen tulkitseminen oli vaikeaa, kertoo Sussitan arkeologista projektia johtava Michael Eisenberg . Lopulta se selvisi: kivi, joka oli samalla poliittista viestintää, kertoi rahvaan joukosta keisariksi ponnistaneen miehen lyhyestä valtakaudesta. Hänen nimensä oli Maximinus Thrax . Roomalaisten historioitsijoiden teksteissä häntä kuvataan barbaariksi ja jopa rosvopäälliköksi. Hän kuitenkin käänsi takkinsa ja astui armeijaan, nousi sen riveissä yhä ylemmäksi ja äänestettiin lopulta keisariksi. Valtakausi hajoamistuskissa kuohuneessa Roomassa jäi kolmeen vuoteen. Maximinus Thrax murhattiin ja hänen päänsä joutui seipään nokkaan. Pääkuva: \'Pompeii Street 3\' / James Trosh, CC BY 2.0 Lue myös: Pohjois-Englannista löytyi satoja kilometrejä roomalaisteitä laserkuvista'

Tutkimus: Seksi kehittyi evoluution keinoksi tarttuvia syöpiä vastaan

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Yksilöstä toiseen tarttuvat syöpäsolut voisivat hävittää kokonaisia populaatioita, jos niillä ei olisi geneettisen vaihtelun antamaa aseistusta, tuumii tuore tutkimus.
'Kun eliökunta sai alkunsa, lisääntyminen ei pitkään aikaan vaatinut seksiä, eivätkä bakteerit tai muut yksisoluiset eliöt harrasta sitä vieläkään. Mikä oli se ratkaiseva syy, jonka vuoksi monisoluisille eläimille, muun muassa ihmisille, kehittyi tavattoman energiatehoton tapa hankkia jälkeläisiä? Suvullisella lisääntymisellä täytyy olla ratkaisevia etuja, koska evoluutio on tuottanut sen maapallon historiassa useita toisistaan riippumattomia kertoja, vaikka monet tutkijat ovat todenneet sen järjettömän kalliiksi menetelmäksi. Tuoreessa kansainvälisessä tutkimuksessa esitetään yksi mahdollinen vastaus tähän evoluutiotutkijoita perusteellisesti vaivaavaan kysymykseen, jota on kutsuttu jopa biologisten kiistojen kiistaksi. Kun yksilö monistaa itseään, haitallisten mutaatioiden riski on suurempi kuin kahden eliön perimän yhdistyessä. Suvullisesti syntyneillä eli geneettisesti monimuotoisilla perillisillä on evoluution antamia etuja, kun elinympäristössäkin tapahtuu muutoksia. Tuore hypoteesi lisää yhden edun: suvullinen lisääntyminen antaa suojaa tarttuvia syöpiä vastaan. Tutkimuksessa ollaan jopa sitä mieltä, että tämä saattaa olla perimmäinen syy seksin syntyyn. Suvullisen lisääntymisen evoluutio alkoi vajaat kaksi miljardia vuotta sitten. Yhdyntöjen historia on tällä tietoa vajaan 400 miljoonan vuoden ikäinen. Me monisoluiset olemme biologisten kompromissien synnyttämä monimutkainen verkosto, jossa kukin solu hieman joustaa kokonaisuuden hyväksi. Jokainen solu huolehtii omista tehtävistään ja tyytyy lisääntymään vain kohtuullisesti. Joukossa on kuitenkin myös runsaasti huijareita, jotka alkavat lisääntyä lisääntymistään, ottaa uusia tehtäviä ja vallata resursseja muilta. Pahimmillaan ne aiheuttavat syöpää. Vaikka syöpien havaitsemisessa ja hoitamisessa on tapahtunut paljon edistystä, ne ovat yhä monisoluisuuden hinta. Monimuotoisuus on tehokasta Syöpien nujertamiseksi monisoluisten eliöiden on täytynyt kehittää immuunijärjestelmä ja muita menetelmiä, joilla ne tunnistavat ja hävittävät huijarisolut omasta joukostaan. Se ei kuitenkaan riitä, sillä elimistöön pyrkii myös vieraita soluja, jotka aiheuttavat tauteja. Juuri niiden torppaamisessa seksillä on erityinen merkitys, PLOS Biology -julkaisussa ilmestyneessä tutkimuksessa päätellään. Suvuttomassa lisääntymisessä kaikki jälkeläiset ovat edellisen polven kaltaisia, klooneja. Siinä tapauksessa koko populaatio voi olla aseeton tietynlaiseen isäntään sopeutuneiden syöpäsolujen hyökkäystä vastaan. Mutaatioista vain pieni osa on suoranaisesti hyödyllisiä. Suvullisen lisääntymisen tuottama monimuotoisuus vähentää tätä yhteensopivuutta syöpä- ja isäntäsolujen välillä. Samalla pienenee se riski, että syöpä tarttuu vanhemmalta jälkeläiselle. Geneettinen vaihtelu myös lisää solujen kykyä tunnistaa vieraat solut, tutkijat sanovat. Geneettinen sekoittuminen suvullisessa lisääntymisessä tuottaa väestössä monimuotoisuutta. Se hillitsee tietynlaiseen isäntään sopeutuneiden tarttuvien syöpäsolujen leviämistä populaatiossa. PLOS Biology / 10.1371/journal.pbio.3000275 Voisivatko kaikki syövät tarttua? Tarttuvat syövät ovat hyvin harvinaisia, mutta eivät ihmisilläkään täysin tuntemattomia. Sellainen on Kaposin sarkooma, jonka tiedetään levinneen elinluovutuksessa saaduista viruksen sairastuttamista soluista. Tarttuva naamasyöpä ajoi pussiahmat eli tasmaniantuholaiset sukupuuton partaalle, kunnes kolme vuotta sitten saatiin yllättäviä uutisia : osalle eläimistä oli yllättäen kehittynyt vastustuskyky. Eläinten tarttuvia syöpiä tunnetaan kaikkiaan kuudelta lajilta, muun muassa koirilta, joilla ne siirtyvät parittelussa. Syöpien tarttuvuuden mekanismi on edelleen epäselvä, mutta ranskalais-australialais-unkarilaisen tutkimuksen tekijät sanovat, että yhä useampi tutkimus on osoittanut valtaosan tai jopa kaikki pahanlaatuiset solut tartuttavaisiksi, jos ne löytävät sopivan reitin. Koska monisoluisia uhkaavat hyvin monet syöpätyypit ja niillä on runsaasti leviämisreittejä, suvullinen lisääntyminen on osoittautunut suvutonta turvallisemmaksi vaikkakin resursseja kuluttavammaksi lisääntymistavaksi, tutkijat summaavat hypoteesinsa.'

Keinovalossa nukkuvat lihovat helpommin

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Television tai huonelampun valossa nukkuvat lihoivat keskimäärin 5 kiloa enemmän kuin ne, jotka eivät altistuneet valolle öisin.
'Toistuvasti keinovalolle yöunien aikana altistuvat saattavat lihoa muita herkemmin, tuore tutkimus osoittaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu aiemmissakin tutkimuksissa, mutta tarkkaa syytä ilmiölle ei vielä tiedetä. JAMA Internal Medicine -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 44 000 keskimäärin 55-vuotiaan naisen kuusivuotiseen seurantaan. Valoaltistusta kyseltiin seurannan alkaessa. Keinovalolla tarkoitettiin valaisimia, samassa huoneessa päällä olevaa televisiota sekä esimerkiksi ikkunasta näkyviä ulkovaloja ja auton valoja. Keinovalolle yöunien aikana altistuvat olivat muita lihavampia tutkimuksen alkaessa, mutta he myös lihoivat muita todennäköisemmin seurannan aikana. Verrattuna naisiin, jotka eivät altistuneet valolle öisin, television tai huonelampun valossa nukkuvat lihoivat keskimäärin 5 kiloa enemmän. Heidän painoindeksinsä myös kohosi ylipainon ja lihavuuden painoindeksirajojen yli muita todennäköisemmin. Tulokset pysyivät ennallaan senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin yöunien pituus, ruokavalio ja fyysinen aktiivisuus, mutta on silti mahdollista, että keinovaloaltistuksen lisäksi muutkin seikat vaikuttivat osallistujien painonkehitykseen. Tulokset olisikin hyvä varmistaa lisätutkimuksissa, jotta yhteyden taustalla oleva mekanismi saataisiin selville. Liiallinen valo voi kuitenkin haitata unen laatua ja nukkumista, joten yöunet olisi joka tapauksessa hyvä pyrkiä nukkumaan pimeässä.'

Katri Saarikiven kolumni: Tekeekö teillä töissä asiat se, joka osaa vai saavatko muutkin oppia uutta?

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Miksi työpaikan intrassa ei ole tyrkyllä ilmiöpohjaista kurssia, jossa opetellaan oppimaan, pohtii aivotutkija Katri Saarikivi.
'Kolumni Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. > Kaikki kolumnit löydät täältä > Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina Yritin livistää leikistä nelivuotiaan kanssa. Tarjolla oli peli, mutta ohjeita ei ollut mukana. Sanoin, että juu, muuten kyllä, mutta valitettavasti täti ei nyt osaa tätä pelata. “Voi oppia!” kuului siskonpojan rohkaiseva vastaus. Juuri hetkeä aiemmin olin kannustanut lasta pukemaan itse sukkia ja housuja, vaikka oli hieman vaikeaa. “Simo, melkein mitä vain voi oppia kunhan vain harjoittelee” , näsäviisastelin. Viesti oli mennyt heti perille. Toisena päivänä kuulin, kun lapsi keskusteli kadulla äitinsä kanssa, matkalla voimistelutunnilta kotiin. Tyttö kertoi innoissaan: “Toivon, että seuraavaksi opin arabialaisen kärrynpyörän!” . Lapset ovat supertehokkaita oppimiskoneita . Lasten aivojen kehitykseen on ohjelmoitu herkkyyskausia, jolloin aivojen muovautuvuus lisääntyy ja oppiminen tietyn aiheen, vaikkapa kielen, parissa on erityisen tehokasta. Oppimiskyvyn lisäksi lasten oppimishalu tuntuu olevan huippuluokkaa. Uudet asiat kiinnittävät tarkkaavuuden. Ja kun kokemuksiin perustuvia malleja todellisuudesta ei vielä hirveästi ole, lapsen maailma tulvii uutta, jota huomata ja josta kiinnostua. Lapsella on myös lupa olla tietämättä. Mokaaminen ei hävetä. Silloin uskaltaa innostua, kokeilla ja sietää harjoittelun turhauttavuutta. Vaikka lasten aivojen voi ajatella olevan optimoitu oppimiselle, on kiistatonta näyttöä siitä, että myös aikuiset ja vanhukset oppivat. Miten aikuisilla? Vaikka lasten aivojen voi ajatella olevan optimoitu oppimiselle, on kiistatonta näyttöä siitä, että myös aikuiset ja vanhukset oppivat. Oppiminen aiheuttaa myös myöhemmällä iällä aivojen muovautumista. Eräässä tutkimuksessa koehenkilöiden tehtävänä oli opetella uusi taito, kolmen pallon jonglööraus. Vanhin koehenkilö oli 89-vuotias ja nuorin kahdeksan. Kumpikin oppi! Vanhempi ehkä hieman hitaammin, mutta onnistui se silti. Ja kaikenikäisten osallistujien aivoissa nähtiin uuden taidon oppimiseen liittyviä aivomuutoksia. Oppimisen mekanismit siis säilyvät , vaikka ikää tulee. Tämä on hyvä uutinen. Oppimiseen on nimittäin yhä enemmän tarvetta nuoruuden jälkeenkin. Tieto vanhenee nykymaailmassa nopeasti. Silloin, kun olin peruskoulussa, ajateltiin, että Pluto on planeetta, luultiin, että ihminen kykenee maistamaan vain viittä perusmakua, eikä vielä ollut löydetty noin tuhatta uutta nisäkästä. Kyky päivittää omia tietoja on nykymaailmassa yhä olennaisempi taito. Jos osaa tarkastella omaa ajatteluaan, kysyä kysymyksiä, löytää, arvioida ja yhdistellä tietoa, voi helpommin pitää ymmärryksensä muuttuvasta maailmasta ajan tasalla. Työelämän muutoksesta tulee myös omanlaisiaan oppimispaineita. Ajatellaan, että tulevaisuudessa työpaikkoja syntyy enemmän aloille, jotka ylipäätään vaativat enemmän koulutusta. Tarkemmin, työelämän kannalta olennaisia taitoja ovat ne, joita on vaikea koneelle opettaa. Näihin kuuluvat ainakin toistaiseksi esimerkiksi sellaiset ajattelun taidot kuin luova ajattelu, vuorovaikutustaidot, empatia, monimutkainen ongelmanratkaisu ja oppiminen. Hallitus on reagoinut näihin muutoksiin ja päättänyt panostaa toisen asteen koulutukseen, tavoitteena suomalaisten koulutustason nosto. Perusasteenkin opetusta on muutettu vastauksena uusiin oppimivaatimuksiin. Opetussuunnitelmaan on kirjattu sellaisia oppimisen tavoitteita kuin ajattelu ja oppimaan oppiminen, vuorovaikutus, sekä tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Työssäkäyvien suomalaisten määrä oli vuonna 2018 noin 2 540 000 ihmistä. Metin, onko myös näillä aikuisilla mahdollisuus oppia töissä niitä taitoja, jotka ovat tulevaisuudessa tärkeitä? Jos otetaan malliksi peruskoulu, pitäisi työpaikan intrasta löytyä tekoäly- ja koodauskurssin lisäksi kursseja empatian, vuorovaikutustaitojen ja oppimaan oppimisen kehittämiseksi. Töissä opitaan nimittäin jatkuvasti. Työelämä on monelle paikka, jossa pääsee soveltamaan aiemmin omaksuttua tietoa, löytämään sitä lisää, ja kehittämään uusia taitoja. Aikuisille suunnatun, vapaan sivistystyön tarjonnan lisäksi moni työorganisaatio myös tarjoaa itse työntekijöilleen runsaasti kursseja ja koulutuksia. Työssäkäyvillä näyttää myös olevan valtaisa oppimishalu. Reaktorin ja Helsingin yliopiston tekoälykurssille oli toukokuuhun mennessä kirjautunut yli 150 000 ihmistä. Kun Ilkka Paananen ja Linda Liukas kollegoineen perustivat Hive Helsinki -koodikoulun, syntyi äläkkä ikärajasta . Yli kolmekymppiset halusivat kiivaasti mukaan. Tarve tuli kuulluksi , ja nykyään myös ne, jotka ovat eläneet lankapuhelinaikana, voivat hakea kouluun. Teknologisen osaamisen ohelle tarvitaan kuitenkin muutakin. Jos otetaan malliksi peruskoulu, pitäisi työpaikan intrasta löytyä tekoäly- ja koodauskurssin lisäksi kursseja empatian, vuorovaikutustaitojen ja oppimaan oppimisen kehittämiseksi. Jos näitä tulevaisuuden työelämätaitoja aiotaan peruskouluikäiselle opettaa, niin varmasti ne ovat tärkeitä työelämässä jo olevillekin. Miltä siis näyttää työelämän opetussuunnitelma? Joskus tuntuu siltä, että työkulttuureihin on pesiytynyt ajatuksia, jotka estävät oppimista. Ajatellaan, että tehokkainta työ on niin, että on se joka osaa, tekee. Tämä voi estää sitä, että tekijä pääsisi oppimaan ja tekemään uutta. Myös oppimiselle leimallinen hämmennys, epävarmuus ja epätasainen suoriutuminen ovat asioita, joista pyritään eroon. Ajatellaan, että on tehokkaampaa, jos asiat tiedetään ennalta. Liika selkeys ja ennustettavuus voivat kuitenkin tyrehdyttää uteliaisuutta. Työorganisaatioiden kannattaisi miettiä, missä määrin oppimiskykyä pääsee työssä kehittämään ja hyödyntämään, ja sitä, opitaanko työssä oikeita ajattelun taitoja? Katri Saarikivi Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa. Hän ei ole ”vihervassari”, ”äärioikeistolainen” tai ”tolkun ihminen”. Aiheesta voi keskustella 20.06. klo 16.00 asti.'

Tulostimme kasvot ja yritimme huijata kasvojentunnistusjärjestelmiä – katso miten kävi

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Kasvojentunnistusteknologia yleistyy huimaa vauhtia. Osa sovelluksista helpottaa arkea, osa on turboahdettua orwellia.
'Kasvojentunnistusteknologia on kehittynyt nopeassa ajassa. Jo nyt moni meistä avaa laitteidensa lukituksia kasvoillaan. Pian kasvoilla voidaan myös maksaa pikkuostoksia ja tehdä esimerkiksi lähtöselvitys lomalennolle. Tulevaisuudessa kasvoista saattaa tulla avain, passi ja pankkikortti. Myös 3D-tulostimet ovat kehittyneet huimasti viime vuosien aikana. Joten.. tulostimme kasvoni ja laitoimme ne koneen arvioitavaksi. Kun ensimmäiset kasvojentunnistussovellukset tulivat puhelimiin, niitä pystyttiin yksinkertaisimmillaan huijata paperisella kuvalla kasvoista. Nyt uusia järjestelmiä ei pystytä samalla tavalla huijaamaan, mutta täysin varmoja ne eivät vieläkään ole. Lue myös: Taylor Swift skannaa faniensa kasvot tunnistaakseen stalkkerit, lentoyhtiö palvellakseen asiakkaitaan, Kiina tarkkaillakseen toisinajattelijoita Jutun kommentointimahdollisuus on avoinna klo 22.00 saakka.'

Taylor Swift skannaa faniensa kasvot tunnistaakseen stalkkerit, lentoyhtiö palvellakseen asiakkaitaan, Kiina tarkkaillakseen toisinajattelijoita

Tutkimus ja tiede Yle Uutiset

Kasvojentunnistusteknologia yleistyy hyvässä ja pahassa. Sen riskit hirvittävät jo teknologiajättejä.
'Kun poptähti Taylor Swift konsertoi vuosi sitten Los Angelesissa, hänen faneillaan oli mahdollisuus nähdä ennen konserttia maistiaisia harjoituksista. Tätä varten areenalle oli tuotu oma katselukoppi. Kopin todellinen tehtävä ei ollut fanien palveleminen. Se oli stalkkereiden eli vainoajien tunnistaminen yleisön joukosta . Kun koppiin istahtanut fani katseli ruudulta Swiftin harjoituksia, ruudun yläpuolella oleva kamera tarkkaili häntä. Fanin kasvoista kerätyt tiedot päätyivät lähes 3 000 kilometrin päähän Nashvilleen, jossa niitä verrattiin stalkkereiden kasvokuvista muodostettuun tietokantaan. Taylor Swift on joutunut useiden vainoajien kohteeksi. Tuttua se on muillekin julkisuuden henkilöille. Pahimmillaan stalkkerit uhkaavat tähtien henkeä. Esimerkiksi kolme vuotta sitten häiriintynyt fani ampui 22-vuotiaan laulaja Christina Grimmien konsertin jälkeen järjestetyssä fanitapaamisessa. Metalliyhtye Panteran kitaristi Dimebag Darrell ammuttiin lavalle joulukuussa 2004 ja John Lennon kuoli fanin luoteihin lähes 40 vuotta sitten. Swiftin turvatoimet herättävät silti kysymyksiä yksityisyyden suojasta. Ja siitä, mihin kaikkeen kasvojentunnistusteknologia pystyy ja kuinka luotettavasti. Tehdyt rikokset näkyvät kasvoilta? Taylor Swiftin konsertissa fanien kasvoja verrattiin tiedossa olevien stalkkereiden kuviin. Mutta mitä jos tekoäly kykenisi tunnistamaan stalkkerin suoraan kasvojenpiirteistä, ilman valmiita tietokantoja? Muutama vuosi sitten shanghailaisen yliopiston tutkijat väittivät pystyvänsä ennustamaan ihmisen rikolliset taipumukset tämän kasvoista . Tutkijakaksikon kehittämä koneoppimismalli tarkasteli ylähuulen kaaria, sisäisten silmäkulmien etäisyyksistä sekä nenän ja suun suhteita. Tutkijat väittivät, että kone tunnisti rikollisen kasvot lähes 90 prosentin tarkkuudella. Vajaan 1 900 kasvokuvan pohjalta luotu malli herätti tuohtumusta ja myös huolta siitä, miten mallia saatettaisiin tulevaisuudessa käyttää rikosten ennaltaehkäisyyn. Kriitikot huomauttivat, että rikollisten osuus aineistosta koostui ainoastaan kiinni jääneistä rikollisista. Järjestelmä oli siis jo syntyessään perinyt poliisin ennakkoasenteet eri ihmisryhmiä kohtaan. Israelilainen Faception-startup menee kiinalaistutkijoitakin pidemmälle. Se väittää pystyvänsä 80 prosentin todennäköisyydellä tunnistamaan kasvoista terroristin tai vaikkapa pedofiilin. Se ei siis vain tunnista rikollisia, se kykenee kertomaan myös mihin rikokseen henkilö syyllistyy. Yritys kertoo solmineensa jo sopimuksia useiden hallitusten kanssa. Vastaavanlaisia tutkimuksia on tehnyt Varsovassa syntynyt psykologi Michal Kosinski . Stanfordin yliopiston professori väittää kehittäneensä teköälyn, joka osaa jopa 91 prosentin tarkkuudella erottaa homomiehet heteroista . Ihmisen suoritus ei eroa kolikonheitosta. Israelilaisfirman, kiinalaistutkijoiden ja Kosinskin tuloksia on verrattu fysiognomian kaltaisiin tekotieteisiin, joiden mukaan ihmisen kasvonpiirteistä voisi päätellä hänen persoonallisuutensa. Niitä on syytetty myös rasismin lietsomisesta. Tästä huolimatta monet tutkijat pitävät tärkeänä sen selvittämistä, miten ihmeessä algoritmit lopulta päätyivät tunnistamaan jotkut kasvot rikollisiksi ja toiset lainkuuliaisiksi. Ja miten niin väärältä tuntuvilla menetelmillä voidaan saada oikeita tuloksia? Biometriikkaa on käytetty ihmisten tunnistamiseen pitkään. Vanhin menetelmä on sormenjälkitunnistaminen, jota on käytetty rikosten ratkaisussa jo yli sata vuotta. Toinen pitkään käytössä ollut tunnistustapa on DNA. Lisäksi ihmisiä voidaan tunnistaa silmän iiriksistä ja verkkokalvoista. Sormenjälkiin verrattuna kasvot ovat varmempi tunnistustapa, koska kasvoissa on enemmän kartoitettavia piirteitä. Kerttu Kamula / Yle Ihminen tunnistaa tuhansia kasvoja, kone tunnistaa kaikki Kyky tunnistaa ja lukea kasvoja on ollut ihmiselle selviytymisen kannalta tärkeää. Heimoissa eläneiden esi-isiemme piti nopeasti tunnistaa ystävä mahdollisesta vihollisesta. Vastaantulijan tunnetila oli hyvä kyetä tulkitsemaan kasvoilta ensi vilkaisulla. Kasvojen tunnistaminen sujuu ihmiseltä itsestään. Kyky erotella kasvoja kuitenkin heikkenee heti, kun vastassa ovat kasvot, joita emme ole tottuneet näkemään, esimerkiksi ihminen toisesta etnisestä tausta. Esi-isillemme riitti, että tunnisti kasvojen kuuluvan toiseen heimoon. Sen yksilöllisempään tunnistamiseen ei ollut tarvetta tai kykyä. Eikä kykyä ole kehittynyt nykyihmisellekään. Me emme tiedä mihin yksityiskohtiin vieraissa kasvoissa meidän pitäisi kiinnittää huomiota, koska meille ei ole kerääntynyt tarpeeksi kasvodataa tästä ihmisryhmästä. Ja vaikka olisikin kertynyt, vastaan tulee ihmismielen kapasiteetti. Viime vuonna brittitutkijat selvittivät, että ihminen pystyy tunnistamaan noin 5 000:t eri kasvot . Tämä riittänee kovimmallekin verkostoitujalle, mutta tehokkaiden koneoppimismallien ja kehittyneen kamerateknologian avulla lähes sataprosenttiseen tarkkuuteen kykeneville kasvojentunnistusjärjestelmille siitä ei ole haastajaksi. Omassa elinympäristössään ihminen on yhä konetta tarkempi. Me tunnistamme perheemme jäsenet ja työkaverit toistaiseksi konetta paremmin. Vieraiden kasvojen kohdalla kone päihittää ihmisen. Eivätkä koneen tekemät tunnistukset enää rajoitu vain henkilöllisyyteen, vaan ne pystyvät tunnistamaan myös mikroilmeitä ja mielialoja. Miten ihminen menetti yksinoikeuden kasvojen tunnistamiseen näin nopeasti? Kone kyllä tunnistaa, mutta ei ymmärrä mitään Tutkijoita on kiinnostanut pitkään, miten kone voidaan opettaa tunnistamaan ihmisiä. Tietojenkäsittelijät tekivät ensimmäisiä kokeiluja jo 60-luvun lopulla. Vasta viime vuosikymmenen aikana tapahtunut näytönohjainten kehitys ja sitä seurannut neuroverkkojen mullistus on tehnyt teknologiasta käyttökelpoista. Nykyinen kasvojentunnistusteknologia perustuu samoihin menetelmiin kuin sähköpostin roskapostifiltterit tai puhetta tekstiksi muuttavat järjestelmät. Kyse on hahmojen tunnistamisesta. Sillä ei ole väliä, onko tunnistettava asia ihmiskasvot, rekisterikilpi tai potenssilääkkeen mainos. Kun koneelle on näytetty tarpeeksi esimerkkejä, se oppii rakentamaan esimerkeistä mallin ja tunnistamaan kohteensa. Näin yksinkertaistettuna neuroverkkojen koneoppiminen toimii. Kasvojentunnistusjärjestelmien kohdalla se tarkoittaa sitä, että jokaisen kasvonpiirteen ohjelmoimisen sijaan koneelle syötetään dataa, josta se oppii ihmisen kasvonpiirteet. Menetelmä on sama kuin ihmisellä, joka eri kasvoja katsellessaan oppii tunnistamaan niitä. Koneen oppimisprosessia valvoo ja ohjaa ihminen, mutta itse oppiminen tapahtuu itsenäisesti, eikä tutkijoille ole aina selvää, miten kone päätyy tekemään tunnistuksia. Neuroverkkojen luomia malleja kutsutaankin toisinaan mustiksi laatikoiksi. Lue myös: Neuroverkko katsoi kuvia julkkiksista ja alkoi luoda kasvoja, joita ei ole olemassa – Tunnustammeko koneen älyn vasta, kun se kykenee huijaamaan meitä? Lisäämme pupunkorvia Snapchatissa ja vaihdamme sukupuolta FaceAppissa – Koneoppiminen on tehnyt tiedon manipuloinnista arkipäivää Tekoäly oppii kuin lapsi, ja näin se pärjää A. W. Yrjänää vastaan runoilussa Tässä vaiheessa kone kykenee löytämään kasvot kuvasta, mutta se ei kykene identifioimaan niitä. Se siis pystyy vastaamaan kysymykseen, onko kuvassa kasvot. Tämä riittää Snapchatin filttereille tai meikkisovelluksille. Tarkempaa henkilön tunnistamista varten tarvitaan biometrinen tunniste. Se tehdään skannaamalla kasvot ja luomalla niistä matemaattinen malli, joka tallennetaan järjestelmän tietokantaan. Kasvojentunnistusjärjestelmät eivät tallenna ihmisten kasvokuvia tietokantoihinsa, vaan ainoastaan biometrisen tunnisteen kasvoista. Järjestelmät eivät vertaa kasvokuvia vaan matemaattisia malleja keskenään. Kerttu Kamula / Yle Jokaisella järjestelmällä on omat algoritminsa, jotka tuottavat biometriset tunnisteet. Tästä johtuen Applen puhelimella luotu tunniste ei toimi esimerkiksi Android-puhelimessa. Vaikka neuroverkkojen avulla luodut hahmontunnistusjärjestelmät kykenevät uskomattomiin suorituksiin, ne eivät osaa tunnistaa mitään muuta kuin sen, mihin se on opetettu. Maailman tehokkainkaan kasvojentunnistusjärjestelmä ei ymmärrä mitä eroa on autolla ja koiralla. Se ei edes tiedä mikä on auto tai koira. Tulevaisuudessa kasvot ovat avain, passi ja pankkikortti Mihin tätä ihmeteknologiaa sitten käytetään? Kasvojentunnistusjärjestelmät mahdollistavat esimerkiksi näkövammaisille tarkoitetut apuvälineet , jotka kuvailevat käyttäjälleen keskustelukumppanin iän, sukupuolen ja ilmeet. Yksi yleisimmistä kasvojentunnistusteknologian käyttötarkoituksista on tällä hetkellä puhelimen lukituksen avaaminen. Useissa kouluissa kasvojentunnistusta hyödynnetään tunneille ilmoittautumiseen ja monilla lentokentillä lähtöselvitys onnistuu pelkästään katsomalla kameraan. Finnair on kokeillut teknologiaa Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta tällä hetkellä se ei ole käytössä. Suomalaisessa ohjelmointiyritys Futuricessa kasvojentunnistusjärjestelmiä kehittävä Tuğberk Duman arvelee teknologian kehittyvän lähitulevaisuudessa nimenomaan kaupallisissa sovelluksissa. Ensimmäisenä kasvojentunnistusta aletaan hyödyntämään toiminnoissa, joissa on paljon toistoa. – Näitä ovat esimerkiksi jonottaminen, henkilöllisyyden todistaminen, maksaminen, jäsenkorttien esittäminen, Duman luettelee. Hän odottaa, että teknologian todellinen läpimurto tapahtuu vähittäiskaupassa. – Se on itse asiassa jo tapahtumassa Yhdysvalloissa, missä on kauppoja, joihin voi kävellä, ottaa tuotteen hyllyltä ja poistua kaupasta ilman jonottamista. Tuotteen tunnistamisen ja maksamisen hoitavat ja kasvojentunnistus- ja konenäköjärjestelmät, Duman kertoo. Suomessa kasvoilla maksamista on kehittänyt OP Ryhmä, joka käynnisti kesäkuussa pilottihankkeen, jossa kasvojentunnistuksen avulla voi maksaa ruokansa muutamissa lounasravintoloissa eri puolilla Suomea. Palvelua kehittävän OP Labin johtaja Kristian Luoma uskoo, että kasvomaksamisesta voi sujuvuuden ja helppouden ansiosta kehittyä isompi juttu kuin mobiilimaksamisesta. – Kasvoja käytetään puhelimissa yhä enemmän ja me olemme huomanneet, että ihmiset alkavat tottua siihen. Ei tosin vielä kaikissa ympäristöissä eikä yksinään. Esimerkiksi meidän järjestelmä on suunniteltu ympäristöön, jossa ihminen palvelee kassalla, Luoma huomauttaa. Omien kasvojen tunnistuksen kieltäminen voi olla vaikeaa Arkielämää helpottavien sovellusten lisäksi kasvojentunnistusteknologian on kaavailtu auttavan muun muassa kadonneiden ihmisten löytämisessä , kun järjestelmät käyvät läpi sosiaaliseen mediaan jaettuja julkaisuja. Teknologia voisi auttaa myös ihmiskaupan uhreja tunnistamalla poikkeuksellisen stressaantuneet kasvot ihmisjoukosta. Mikroilmeiden havaitsemisen lisäksi algoritmeja auttaisivat sensorit, jotka kykenevät mittaamaan kohteensa pulssin. Tulevaisuudessa biometrinen tunniste saattaa tehdä passeista turhia. Biometrian asiantuntija Tuğberk Duman odottaa kasvojentunnistusteknologialta suurempia yhteiskunnallisia vaikutuksia kuin yksittäisten tehtävien helpottuminen. Eivätkä kaikki vaikutukset ole positiivisia. Teknologian kehittyessä niin kehittäjien kuin poliitikkojen on pidettävä huoli siitä, että ihmisten kansalaisoikeuden toteutuvat, Duman painottaa. Ihmisiä ei voida pakottaa käyttämään kasvojentunnistuspalveluita. Mutta missä kulkee raja, jonka jälkeen ihmisiltä pitää kysyä suostumus? Toimiakseen kasvojentunnistusjärjestelmien on käytävä läpi jokaiset eteen tulevat kasvot. Vasta skannattuaan kasvot järjestelmä tietää, onko henkilö antanut hyväksynnän kasvojensa tunnistamiseen. – Se on harmaa alue. Vaikka emme tallenna tietoja, skannaamme silti jokaiset kasvot tunnistaaksemme henkilöt, jotka ovat mukana ohjelmassa. Tämä ongelma pitää ratkaista selkeästi, Duman toteaa. Samalla kansalaisille pitää tehdä selväksi, missä ja kuka heitä tarkkailee milloinkin ja mistä syystä. Taylor Swiftin fanit eivät tienneet päätyvänsä kasvojentunnistusjärjestelmän tarkasteltavaksi, mutta tästä huolimatta Swift ei rikkonut lakia. Yksityiset yritykset saavat valvoa yksityisellä alueella järjestettyä konserttia valitsemillaan keinoilla. Kasvojentunnistusjärjestelmissä ilmenevää syrjintää on pidetty yhtenä teknologian suurimmista ongelmista. Järjestelmien on osoitettu tunnistavan paremmin miesten kuin naisten kasvoja tai paremmin vaaleita kuin tummia piirteitä. Viime aikoina kasvojentunnistusjärjestelmät ovat parantuneet tältä osin. Identtisiä kaksosia järjestelmät eivät kaikesta kehityksestä huolimatta kykene vielä erottamaan. Kerttu Kamula / Yle Jopa teknologiajätit ovat huolissaan järjestelmien mahdollisuuksista Taylor Swiftin turvatiimin koneellinen kasvojentunnistus on hyvä esimerkki siitä, että teknologia on kehittynyt paljon pidemmälle kuin mihin lainsäätäjät tai tavalliset kansalaiset ovat varautuneet. Ja tämän kehityksen vaikutukset ihmisten yksityisyydensuojaan ja vapauteen herättävät suurta huolta. Vaatimuksia teknologian sääntelystä ja vastuukysymysten selventämisestä ovat esittäneet tutkijat ja kansalaisjärjestöt suunnalta. Viesti on sama: Tällä hetkellä sääntely laahaa pahasti jäljessä. Tekoälyn kehitykseen keskittynyt AI Now -tutkimusinstituutti ehdotti viime vuoden vuosiraportissaan , että ihmisillä pitäisi olla oikeus tietää, valvotaanko heitä kasvojentunnistusteknologialla, ja halutessaan kieltää sen käyttö itsensä kohdalla. Kasvojentunnistus Suomessa – Lupa löytyy, kameroita ei Suomessa keskusrikospoliisi on muutaman vuoden ajan sisäisesti testannut kasvojentunnistusteknologiaa muun muassa valvontakamerakuvan lajittelussa. Jo nyt poliisi käyttää vastaavaa teknologiaa rekisterikilpien lukemiseen. Suomessa poliisilla on oikeus käyttää kasvojentunnistusteknologiaa. Viranomaiset voivat käyttää automaattista kasvojen tunnistamista apuna rikosten torjunnassa ja etsintäkuulutettujen löytämisessä. Valvontaa kuitenkin rajoittavat järjestelmien sekä laitteiden puute. Myös EU:n tietosuoja-asetus määrittelee tiukat säännöt biometristen tietojen säilyttämiseen. Poliisi on vuosi toisensa jälkeen yrittänyt saada käyttöönsä passikuvarekisterit, mutta toistaiseksi kansalaisten kasvokuvia ei ole annettu rikostutkintaan. Edellisen hallituksen kaudella tämä oli lähellä, kun sisäministeriö selvitti miten se saisi niin passi- kuin ajokorttikuvat poliisin käyttöön törkeiden rikosten selvittämisessä. Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan EFFI:n puheenjohtaja Leena Romppainen suhtautuu epäillen viranomaisten haluun päästä käsiksi rekistereihin, joita ei EFFI:n mielestä olisi pitänyt alunperinkään luoda. – Aina, kun luodaan tällainen keskitetty rekisteri, niin ennemmin tai myöhemmin sen käyttötarkoituksia halutaan laajentaa vedoten turvallisuuteen, mukavuuteen tai kätevyyteen, Romppainen sanoo. Pientä heräämistä on tapahtumassa. Toukokuussa San Francisco kielsi ensimmäisenä amerikkalaiskaupunkina kasvojentunnistusteknologian käytön viranomaisilta . Päätöstä perusteltiin sillä, että kasvojentunnistusteknologia antaa viranomaisille niin suuren vallan, ettei se ole kestävää demokraattisessa yhteiskunnassa. San Francisco on Amerikan teknologiakeskus, jossa kehitetään myös kasvojentunnistusjärjestelmiä. Kaupungin päätös kieltää teknologian käyttö tuo mieleen paikallisten somejättien johtajien päätökset kieltää lapsiltaan sosiaalisen media käyttö . Kasvojentunnistusteknologian luomat uhkakuvat ovat niin vakavia, että myös alan toimijat ovat alkaneet yhä voimakkaammin vaatimaan sääntelyä. Ja silloin kun teknologiayhtiöt sanovat, että heidän toimintaansa pitäisi säännellä, poliitikkojen olisi syytä kuunnella. Yksi kasvojentunnistusteknologian säätelyä vaativista ihmisistä on Microsoftin hallituksen puheenjohtaja Brad Smith . Smith ennustaa, että ilman sääntelyä päädymme dystopiaan , painajaismaiseen tulevaisuuteen, jossa hallinnon on mahdollisuus seurata ketä tahansa missä tahansa ja milloin tahansa. Saman suuntaisia näkemyksiä on esittänyt Applen toimitusjohtaja Tim Cook . Häntä huolestuttaa, että ihmisten henkilökohtaisia jokapäiväisiä tietoja voidaan tulevaisuudessa käyttää ihmisiä vastaan sotilaallisen tehokkaasti. Kasvojentunnistusteknologian mahdollinen hyödyntäminen sortotoimissa on saanut Googlen keskeyttämään kehittämänsä teknologian tarjoamisen eteenpäin, ainakin toistaiseksi. Yhtiö ilmoitti päätöksestään joulukuussa blogikirjoituksessa , joka käsitteli Googlen tekoälyn kehittämistä Aasiassa. Myös Amazon, joka myy Rekognition-kasvojentunnistusjärjestelmäänsä viranomaisille, kamppailee paraikaa samanlaisten kysymysten kanssa. Niin kansalaisjärjestestöt , sijoittajat kuin yhtiön työntekijät ovat vedonneet yhtiöön, jotta se jotta se lopettaisi järjestelmän myynnin hallituksille ja viranomaisille. Rikollisten lisäksi kasvojentunnistusteknologialla voidaan seurata mielenosoittajia ja muita ”haitallisia” tahoja. Onko Kiina poikkeus vai esimakua tulevasta? Kasvojentunnistusta hyväksikäyttävistä valvontakoneistoista puhuttaessa esille nousee aina Kiina, missä kasvojentunnistusteknologian käytön on viety pidemmälle kuin yhdessäkään muussa valtiossa. Lähes 200 miljoonaa valvontakameraa seuraa Kiinassa ihmisten liikkeitä. Tähän asti ihmisten tarkkaan tunnistamiseen on valvontakameran kuvan lisäksi tarvittu esimerkiksi puhelimen paikkatiedot, mutta kasvojentunnistusjärjestelmien yleistyessä pelkkä näyttäytyminen julkisella paikalla riittää. Lue myös: Entä jos jokainen tekosi tallentuisi kameralle ja sinut pisteytettäisiin kansalaisena? Kiinassa se on pian totta Valvonta kiristyy – Kiinan poliisi käyttää jo täyttä häkää kasvot tunnistavia aurinkolaseja Kiinan kehitystä on länsimaissa kuvailtu “digitaalisena diktatuurina”, jossa toisinajattelijat ovat valtakoneiston jatkuvassa valvonnassa. Myös tavalliset kansalaiset kyetään pitämään nuhteessa, kun pienikin rike päätyy viranomaisten tietoon. Esimerkiksi punaisia päin kävelijät tunnistetaan ensimmäisestä askeleesta ja heidän kuvansa ilmestyvät heti kadun varrella oleviin näyttöihin – valvontaa ja julkista häpeää. Kiina on vuosien ajan hionut osaamistaan tekoälyn ja sitä hyödyntävän valvontateknologian kehittämisessä. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2001 perustettu Hikvision-yhtiö, josta on kasvanut maailman suurin valvontateknologiayritys. Käytännön sovellusten lisäksi Kiina on noussut maailman kärkeen myös akateemisessa tutkimuksessa. Muutama vuosi sitten Kiina meni Yhdysvaltojen ohi tieteellisten tutkimusten julkaisumäärässä. Kun tieteelliseen vyörytykseen ja teknologiseen kyvykkyyteen yhdistetään Kiinan hallinnon kontrollipyrkimykset, kuva yhteiskunnasta synkkenee entisestään. Tietyllä tavalla tästä on kyse myös Yhdysvaltain ja Kiinan välisessä kauppakiistassa, jonka keskiössä on kiinalainen teknologiavalmistaja Huawei. Länsimaissa pelätään, että kiinalaisyritysten valmistaman teknologian myötä Kiinan hallinto saa pääsyn yhteiskunnan digitaaliseen kerrokseen. Yhdysvaltain hallinto onkin pohtinut myös Hikvision-yhtiön asettamista mustalle listalle. Yhtenä perusteena on yhtiön tarjoaman valvontateknologian käyttö Kiinan uiguuri-vähemmistön vainoamisessa. Mikä on aitoa huolta Kiinan muslimivähemmistöstä ja mikä kauppapolitiikkaa, se on veteen piirretty viiva. Halu valvoa kansalaisia on kova myös lännessä. Jutun kommentointimahdollisuus on avoinna klo 22.00 saakka.'